Huhut PADIn tekniikkasukelluskurssista olivat leijuneet ilmassa jo jonkin aikaa, ja tiesimme vain että DEMA 2001 -messuilla kurssin runko vihdoinkin julkistettaisiin. Tuntui, että ihmiset todella olivat kiinnostuneet asiasta ja koulutuksen sisällöstä, varsinkin mitä lähemmäksi vuodenvaihdetta 2000/2001 aika kulki. DEMAn jälkeen asia oli julkinen ja keräsi runsaasti kiinnostusta. Ongelmaksi tulikin lähinnä löytää kouluttajat kurssille...

Lähtöpiste

Tekniikkasukellus Suomessa on vaativampaa kuin useimmissa muissa paikoissa, koska olosuhteemme ovat kylmät ja näkyvyys veden alla rajoittunut. Itseasiassa sukeltaminen kaikissa muodoissa on usein jollakin tapaa vaativaa ympäristössämme. Suomessa on noin 25000 sukeltajaa, joista luokitettuja tekniikkasukeltajia mistä tahansa koulutusjärjestelmästä on yhteensä muutamia kymmeniä. Suomalaiset sukeltajat ovat ehkä keskimääräistä kiinnostuneempia tekniikkasukeltamisesta, mutta ongelmana on usein koulutuksen saatavuus, ja tietenkin sen vaatimat esitietovaatimukset, varusteet ja kuten aina - hinta. Ongelma ei ole kuitenkaan löytää oppilaita tekniikkasukelluskursseille, vaan pikemminkin koulutuksen niukkuus. Maassamme on yhden käden sormilla laskettava määrä tekniikkasukelluskouluttajia tätä kirjoitettaessa (kesä 2001), joten kurssille vaadittavan koulutusorganisaation kerääminen kouluttajineen, divemastereineen ja tarvittavine keskuksineen on yleensä suurin haaste. DSAT-kurssin vihdoinkin alkaessa olimme saaneet kasaan 11 oppilasta, kaksi DSAT-Divemasteria (Rami Pukkila ja Arto Mustonen) ja kaksi kouluttajaa (Matti Anttila ja Egil Österholm). Kurssia valvoi kouluttajien lisäksi PADI IE Immi Wallin. Nyt kurssi saattoi vihdoinkin alkaa...

Nollamoduuliksi kutsuttava kurssin esittelytilaisuus pidettiin helmikuussa 2001 PADI Finland-toimistolla Helsingissä. Paikalla olleiden innostuneisuutta voisi luonnehtia seuraavasti: jos keräät ryhmän Open Water -alkeiskurssin oppilaita ja näytät heille sukellusvarusteita, saat aikaan kiinnostunutta hälinää. Mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, kun lauma erittäin motivoituneita PADI-ammattilaisia pääsee käsiksi täydelliseen tekniikkasukellusrigiin (laitekokoonpano) dekosäiliöineen ja kaikkine heebeleineen. On hauskaa seurata, kuinka satoja, jotkut tuhansia sukelluksia tehneet kouluttajat jaksavat yhä innostua uusista varusteista ja konsepteista. Sitä kutsutaan motivaatioksi harrastustaan (ja työtään) kohtaan! Ja motivaatio on yksi avaintekijöistä astuttaessa tekniikkasukelluksen piiriin.

DSAT Tec Deep Diver-kurssi on jaettu kolmeen osa-alueeseen: teoriaopetus, käytännön harjoitukset ja sukellusharjoitukset. Kurssiin kuuluu teoriaa yhteensä kuusi luentoa ja kaksi teoriakoetta. Sopivasti väliin on lisätty kahdeksan kappaletta käytännön harjoituksia laitteen kokoamisesta monimutkaisiin taulukkolaskuihin. Kolme ensimmäistä sukellusta kahdestatoista voidaan suorittaa uima-altaassa kattaen perustaitoja tekniikkasukelluksilla. Loput yhdeksän sukellusta ovat avovesisukelluksia maksimisyvyydellä 50 m. Yleistäen voidaan sanoa, että allassukelluksilla totutellaan uusiin välineisiin, kuten tuplapulloihin välisululla, pitkästä letkusta hengittämiseen, nostopussin käyttöön ja deko- sekä stagesäiliöiden käyttämiseen. Avovedessä suoritetaan lisäksi runsaasti taitoja kerraten joka asiaa useasti.

Avovesiympäristö eroaa huomattavasti allaskoulutuksesta: vesi on kylmempää, näkyvyys yleensä heikko ja ympäristö on karumpi. Allassukelluksilla oppilaat eivät käyttäneet käsineitä ja kuivapuvun alla oli notkeammat aluspuvut, joten esimerkiksi pulloventtiilien sulkeminen oli todellinen notkeusharjoitus avovedessä. Avovesiympäristössä näkyvyys oli matalalla heikohko, muutaman metrin luokkaa, mutta 15 metrin alapuolella vaakanäkyvyys oli jopa 10-15 metriä, eli erittäin hyvä Suomessa!

Yleisesti ottaen kurssin taidot olivat helpohkoja oppilaille. Kaikki oppilaat olivat PADI-kouluttajia ja omasivat runsaan kokemuksen. Yksi vaikeimmista taidoista oli jo yllämainittu tuplapullojen kaikkien kolmen venttiilin sulku 45 sekunnissa. Ongelmia tuotti yleensä juuri kuivapuvun ja paksujen aluspukujen kankeus. Deko- ja stagesäiliöiden käsittely oli helppoa, mutta jälleen tuli demonstroitua teräs- ja alumiinidekosäiliön erot veden alla (alumiinin eduksi, huom.). Yksi maininnanarvoisista taidoista oli maskitta hengittäminen sukellusparin pitkästä letkusta suorittaen uintia vaakatasossa. Kolmiasteisessa pimeässä vedessä taito vaatii kokeneeltakin sukeltajalta hieman kanttia...

Kurssi käytiin pääosin makeassa vedessä, mutta viimeiset kolme sukellusta sukelsimme Kasnäsissä merellä. Syynä siirtymiseen mereen oli se, että emme saaneet riittävästi syvyyttä kurssisukelluksien standardien täyttämiseksi enää sisämaan järvistä/kaivoksista ilman joko huonoa näkyvyyttä tai pimeyttä, emmekä voineet kurssin puitteissa mennä onkaloihin tms. tunneleihin.

Motivaatio tekniikkasukeltamiseen?

Suomi ei ole Karibia, Cayman tai Thaimaa eikä meillä ole koralleja, sateenkaaren värisiä kaloja ja 35-asteista vettä. Mutta meillä on jylhän komeat pohjat, jotka kätkevät esimerkiksi lukemattomia hylkyjä! Meremme vähähappinen, pimeä ja kylmä ympäristö säilöö hyvin vanhoja laivan hylkyjä, mutta useimmiten kohteet ovat syvällä ja sinne pääsemiseksi ja pohja-ajan lisäämiseksi tulee turvautua tekniikkasukellusmenetelmiin. Toki meillä on myös esimekiksi kaivostunneleita ja syvänteitä, jotka vaativat oman lisäkoulutuksensa, ja silloin DSATin tekniikkasukelluskurssi antaa tarvittavat pohjat lisäopeille. Heinäkuussa 2001 ensimmäinen suomalainen DSAT Tec Deep Diver-kurssi valmistui. Koulutushenkilökunta onnittelee lämpimästi valmistuneita!